top of page

VASTUU YHDISTYKSEN TOIMINNASTA?

Näyttökuva 2023-3-23 kello 23.37.49.png

Yhdistyksen perustaja Henry Aflecht vastaa lahjoitusten ja keräysvarojen tilittämisestä kohteisiin lyhentämättöminä. Yhdistys on kirjanpitovelvollinen ja poliisihallitus valvoo rahankeräysten ehtojen noudattamista. Lisävakuudeksi lahjoitustilanteet tallennetaan mahdollisuuksien mukaan siten, että virkakoneistolla on mahdollisuus jälkikäteen todentaa varojen jakokohteet. Tallentaminen on valtaosassa kohteita mahdollista, kohteiden sijaitessa julkisissa tiloissa.

Aflecht on pitkän yrittäjäuran taakseen jättänyt periaatteen mies, jonka vapaa-aika kuluu etelän lämmössä, mutta sydän on Suomessa ja suomalaisten hyvinvoinnissa. Aflecht on mediasta tuttu, suorapuheinen ja mielipiteitä herättävä hahmo, joka teki täyskäännöksen omassa elämässään 25 vuotta sitten. Viimeisen viiden vuoden aikana Aflecht on jakanut yli 500 000 euroa varoja niitä enemmän tarvitseville. Suora Tuki ry. toimittaa tilikausittain lakisääteiset tositteet ja selvitykset kerätyistä ja lahjoitetuista varoista. Jos haluat lahjoittaa ja olla varma, että apusi päätyy kokonaisuudessaan sitä tarvitseville, lähde mukaan lahjoittajaksi.

bottom of page